Hämeen kauppakamarin verkkolehti

Hämeen kauppakamarin verkkolehdessä julkaistaan ajankohtaisia uutisia Hämeestä, elinkeinoelämään liittyviä asioita ja asiantuntija-artikkeleita.
​​​​​​​

Hämeen kauppakamarin juhlaseminaari Forssassa keräsi alan asiantuntijat yhteen

Hämeen kauppakamari juhlisti 85-vuotista taivaltaan inspiroivalla seminaarilla Forssassa 26.9. Tilaisuudessa käsiteltiin kasvumahdollisuuksia puolustus- ja ilmailuteollisuudessa sekä kaksikäyttöratkaisuissa.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin johtaja Päivi Pohjanheimo (kansainväliset asiat; maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari) (Kuva: Jari Härkönen)

Kauppakamarikysely: Yli puolet vientiyrityksistä pitää EU:n tullisopua USA:n kanssa huonona, mutta amerikkalaismarkkina pysyy yhä merkittävänä

Yli puolet kauppakamarikyselyyn vastanneista vientiyrityksistä on tyytymättömiä EU:n solmimaan tullisopimukseen Yhdysvaltojen kanssa. Tyytyväisiä on vain kymmenesosa vastanneista. Epävarmuus on jatkunut Yhdysvaltain sovun jälkeen tekemien uusien avausten vuoksi. Kaksi kolmasosaa yrityksistä kertoo tullien ylipäätään vaikuttavan kielteisesti yrityksen toimintaan.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki on lainsäädäntöön perustuva virallinen tunnustus koko maan elinkeinoelämältä.

Kultaiset elämäntyömerkit Hämeen elinkeinoelämän kehittäjille

Hämeen kauppakamari huomioi kevätkokouksessaan Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittäjiä. Elämäntyömerkit myönnettiin tunnustuksena vuosien ansiokkaasta työstä koko maan ja erityisesti Hämeen elinkeinoelämän hyväksi.

Lue lisää

(Kuvat: Piia Aaltonen)

Digivaliokunta vieraili WithSecurella

Hämeen kauppakamarin Digivaliokunta suuntasi lokakuun alussa Helsinkiin tutustumaan teknologian kärkinimeen – WithSecureen. Päivän aikana pureuduttiin kyberturvallisuuden uusimpiin uhkiin.

Lue lisää

TopLine Media Oy:n tuottaja ja toimitusjohtaja Juha Pihanen

Rohkeus oppia vie pidemmälle

TopLine Media Oy:n tuottaja ja toimitusjohtaja Juha Pihanen on monialainen sisällöntuottaja, jonka ura on kulkenut maatilalta Applen tekoälykehitykseen ja takaisin suomalaisen luovuuden ytimeen. Häntä ajaa eteenpäin halu yhdistää tarinat, teknologia ja käyttäjäkokemus.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI Oy)

Kasvun vauhdittamista ja yhteistyötä

Syksy on hektisimmillään ja monet tälle vuodelle suunnitellut toimenpiteet laitetaan viimeistään nyt täytäntöön. Tämä näkyy yrityksissä, mutta myös meillä järjestökentässä. Olenkin kuvannut syksyn viikkoja niin, että useita palloja on ilmassa ja hyvä tekemisen meininki on päällä.

Lue lisää

(Kuva: Gerd Altmann, Pixabay)

Maailmanvalloitus juristin silmin – huolellinen selvitystyö maksaa itsensä usein moninkertaisesti takaisin

Kansainvälinen laajentuminen voi tarjota merkittäviä kasvumahdollisuuksia, mutta se vaatii huolellista suunnittelua ja valmistautumista. Yrityksen on otettava huomioon useita tekijöitä varmistaakseen menestyksensä uusilla markkinoilla.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja: Amerikan raitilla on jännät paikat 2025 – pidä hatustasi kiinni

Muutoksen tuulet puhaltavat, mutta mistä ne tulevat ja minne ne menevät? 10-vuotisen valtion velkakirjalainan (Treasury Bill) tuotto nousi 4,79 prosenttiin ja kahden vuoden vastaava on 4,392 prosenttia. Nousun takana on odotettua vahvempi työllisyystilanne joulukuussa 2024, kun uusia työpaikkoja syntyi 256 000 ja työttömyys putosi 4,1 prosenttiin eli ollaan samoilla tasoilla kuin ennen vuoden 2020 koronaa ja vuoden 2008 lamaa.

Lue lisää

Dinox Sport Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Finne

Toimintaa tehostamalla ja kehittämisellä kasvuun

Hollolalainen liikunta- ja kuntoiluvälineiden valmistaja sekä maahantuoja Dinox Sport Oy:n on aikoinaan perustanut Toni Kuusisto ja myöhemmin mukaan omistajaksi tuli myös lapsuuden ystävä, Jaakko Finne. Kolme vuotta sitten Dinox siirtyi Handshake Group Oy:n omistukseen yrityskaupassa, Kuusiston ja Finnen jatkaessa osa-omistajina.

Lue lisää


Kaupallinen yhteistyö


Tilaa verkkolehden uutiset sähköpostiisi